lauantai 26. syyskuuta 2015

Kulttuurieroja

Morjens!

aattelin tänään kertoo vähän kulttuurieroista verrattuna Suomeen.
Ja niitä on monia....

1. Kuten jo aikaisemmassa postauksessa sanoin joka tien haarassa on lammasraudat.
Niiden tarkoitus siis on pitää lampaat ns. "omien rajojen" sisäpuolella, mutta kumminkin siten että mahdollisesti autot pääsevät ajamaan tonteille. Eli rautoja on lähinnä risteyksissä.
En tiedä iten lampaat niitä väistelevät saatika miten pääsevät väleistä pois mikäli sinne tippuvat.
Oma jalkakin meinaa mennä läpi ja kuulemma hevosen jalka voi mennä poikki mikäli astuu lammasrautaan, joten niitä todella pitää varoa. Opetammekin kaikille hevosille että aina lammasraudan lähellä hidastetaan käyntiin.

2. Joka paikassa on ratsastustiet jotka siis kulkevat kävelytien tapaan isojen teiden vierellä. Hiekka on lähinnä soran tapaista tuollaista punaista mitä tuossa kuvassakin näkyy. 
Pohja on hyvä ratsastukseen ja ratsastustiet merkitään ratsastusliikennemerkillä.
Liikennemerkki ei ole samanlainen mitä uomessa on totuttu näkemään vaan tölttäävä issikka.
Liikenne merkistä ei ole kuvaa mutta laitan kuvan tölttäävästi issikasta, muokatkaa se mielessänne liikennemerkiksi ;)


3. Täällä näkyy selvästi Yhdysvaltojen läheisyys sekä se että USAlla on täällä ollut joskus "valta" kuten paikalliset sanovat.
Ajokortin saa 17-vuotiaana, täältä löytyy KFC, Dominos Pizza, Subway ja ainakin Dunkin' Donuts.
Mäkki tosiaan lopetti täällä Islannin talouskriisin aikana. 
Suurin osa baareista on K20, mutta K18 baareja löytyy myös. Kaikki alkoholi pitää ostaa paikallisesta Alkosta eli Vínbúðinista. Eli kaupasta ei saa edes kaljaa. Siideri täältä tuskin edes löytyy. Ainakin paikalliset ovat ihmeissään kun kerron, että en juo kaljaa ja ihmettelevät mitä siideri on.


4. Paikalliset tosissaan uskovat menninkäisiin, maahisiin, trolleihin ja aaveisiin. 
Ne ovat arkipäivän asioita ja niistä ei turhaa meteliä nosteta.
Esim. Oltiin keskiviikkona Sunnan kanssa maastossa koska oli todella hyvä sää, (mikä siis on harvinaista:D) eli käytiin monen hevosen kanssa ulkoilemassa maneesi työskentelyn sijaan. Ratsastettiin ratsastustietä ja aina samassa kohdassa jokaikinen hevonen hyppäsi pelosta ratsastustien toiselle puolelle. Jopa hevonen joka ei ikinä pelästy mitään. 
Kerrottiin tästä tallin omistajalle 75-vuotiaalle Hólmarille.
Hólmar oli varma että kohdassa oli joko jonkun miehen aave joka oli kuollut n.100 vuotta sitten auto-onnettomuudessa tai maahinen.
Jokainen päättäköön itse mitä siinä oli mutta outoa se oli.


suoraan sanottuna en hetkeäkään ihmettele että näistä maisemista tuollaiset tarut lähtevät liikkeelle.

5. Täällä ei näy Netflix! Se ei ole vielä saapunut Islantiin. Oli aika järkytys aluksi. No muutamalla hienosäädöllä sain senkin toimimaan, luojan kiitos.

6. Suurena kanan ystävänä olin järkyttyä täältä saa tasan kahdenlaista kanaa. Joko rintapaloja 12kpl tai koipipaloja 12kpl. Ei suikaleita ei mitään.. Okei esipaistettua suikaletta löytyy, mut se näyttää niin ällöttävältä että en koske siihen pitkällä tikullakaan. 
Nyt pitää oikeasti miettiä mitä syö.. :(

7. Ilmasto.
Siinäpä se. Aamulla näyttää että paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta, katsot uudestaan ulos 15 min kuluttua. Sataa kaatamalla ja tuulee todella kovaa. Islantilainen ilmasto <3 Ikinä ei voi tietää minkälainen ilma on 15 minuutin kuluttua.

PS. Islantilainen musa on super hyvää, henk.koht. oon rakastunut tähän biisiin.


kuunnelkaa ihmeessä jos yhtään kiinnostaa!

PPS. Islantilainen vesi on kyllä ehkä parhaan makusta ikinä!!

Bless!

-Roosa


maanantai 21. syyskuuta 2015

And you’ll always be by my side


Moi!
Oon nyt viimepäivät ollu auttamassa tuolla mökeillä koska siellä on ollut niin kiire.
Tänään kumminin tuli hiukan muutosta kun lähdettiin käymään jäätiköllä turistiryhmän kanssa.



vesi joka sulaa on siis sinistä.



paikalla sit ihasteltiin jäätikköä ja grillattiin.
Oli kivaa!


tässä vähän näkymää miltä islantilaiset pellot näyttävät. Oltiin Sunnan kanssa ykspäivä maastolenkillä noilla peltopoluilla. 


Snapchat oli myös rantautunut Islantiin!


Näin täällä.
Sori mitään muuta ihmeellistä ei oo tapahtunut :D

Bless!







sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Halló!

Moikka kaikki!

Anteeks etten oo päivitellyt nyt tässä alkupäivinä, oon ollu töissä ja sen jälkeen heti niin rättiväsynyt että on ollut pakko mennä nukkumaan.
Nyt otan itseäni niskasta kiinni!


Tosiaan torstaina jäähyvästien jälkeen, istuin koneessa matkalla johonkin mistä oon vaan kuullut juttuja.
Mulla ei siis ollut mitään käsitystä siitä mitä kaikkea Islannissa on, muutakuin että täällä ei liikaa metsiä ole.
Koneesta kun katsoin Islanti näytti kolkolta ja tyhjältä maalta.
Ei puun puuta missään, tuntui että voisi nähdä saaren toisesta päästä toiseen, ellei lukuisat vuoret ja tulivuoret olisi tiellä.
323 000 ihmisen kansoittama saari keskellä merta napapiirin läheisyydessä.
Huh.
Sain laukut ja lähdin kävelemään kohti busseja joilla pääsisin Reykjavíkin pääbussiasemalle.
Tuuli melkein kaataa mut kumoon. Laukku lähti omille teilleen. Mitäköhän tästä tulee?
Vihdoin bussissa. Ensimmäinen kokemus islantilaisista, ehkä hiukan töykeitä.
En meinannut saada vaihtorahaa bussilipusta ja bussin kuljettaja huutaa "luggage! luggage!"
n.50 min bussi matkan jälkeen olen Reykjavíkissa.
Maksimi nopeus täällä teillä on 90 km/h. 
Tuntuu hitaalta. Lisäksi islantilaiset suosivat liikenneympyröitä. Joka risteys on tehty liikenneympyräksi.
Sunna joka on suomalainen ja työskentelee tallilla haki mut Reykjavíkista.
Mentiin autolla vuorenhuipulle ja alas. Näin lampaita vuorilla ja hevosia, paljon hevosia.


Viimein tallilla. Kylässämme asuu ehkä 500 ihmistä. Selfoss on 20 km päässä. Se on isoin kylä lähimain.
Tallia pitää 75-vuotias Hólmar. 
Ensitöikseni pääsen ajamaan hevoset laitumelta takaisin talliin. AUTOLLA.
Ajettiin hevosten perässä ja painettiin torvea.



Seuraava päivä meni ratsastellessa. Ratsutin 3 hevosta, mikä on siis todella vähän.
Kun tallilta pääsin klo 19 jälkeen menin melkeimpä suoraan nukkumaan.


Seuraavana päivänä aamusta mentiin katsomaan lammaserottelua. Lampaat on siis haettu vuorilta hevosilla ja nyt palautetaan oikeille omistajille.
Se oli todella kiinnostava kokemus, näin lentäviä lampaita, jotka siis ovat lampaita jotka paniikissa hyppäävät suoraan ylöspäin ja tippuvat saman tien.



Tämä tapahtuma on siis koko perheen ilonhetki jolloin lauletaan islantilaisia kansalauluja ja juodaan kaljaa.
Näin myös kun jotkut käyttivät nenätupakkaa. 
Ratsastajat lähinnä, koska viime viikko on ollut todella huono säiden puolesta joten kaikki respectit heille. Ratsastajat kyllä juhlivat ja sen ymmärtääkin.


Lammas erottelun alueella oli myös vesiputous nimeltä Faxa. Hyvin pieni, mutta silti todella kaunis.

Tänään oli ensimmäinen päivä jolloin ei ole satanut. Eli täällä sataa tosi paljon.
Joka paikkaan menee ratsastustiet autoteiden vieressä.
Lisäksi kaikkialla on lammasrautoja jotka siis hiukan rajaavat lampaitten elinaluetta.

Tänään olin vielä mökeillä tekemässä respahommia ja kohta voisi syödä jotakin.
Minne tahansa täällä katsookaan näkee vuoria. 
Anteeksi sekavasta teksistä, oon tosi väsynyt ja nälissäni.

Mut eikai muuta tälläkertaa, kysykää jos on kysyttävää :)



Bless!

-Roosa




keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Hellou!

Moikka vaan kaikille!

Elikkä tosiaan nimeni on Roosa ja lähden tuossa 10.9. Islantiin työssäoppimaan kahdeksi kuukaudeksi.
Opiskelen matkailualaa, Koulutuskeskus Salpauksessa, Lahdessa.
Valmistun ensi kesänä matkailupalveluiden tuottajaksi.

Islannissa suuntaan Islanninhevostallille lähelle Reykjavíkia.
Perheelläni on 2 Issikkaa joten on unelmaa päästä työskentelemään hevostenkasvatustallille.

Tänne tosiaan kirjoittelen pari kertaa viikossa kuulumisia ja laittelen kuvia.
Tervetuloa seuraamaan mun matkaani Islannin maisemiin ja saagoihin!
:)


-Roosa-